TARVITAAN tietojärjestelmien tukemia mahdollisimman automaattisia sähköisiä palveluprosesseja, joita kansalaiset käyttävät itsenäisesti. Näitä prosesseja on edullista monistaa, ja palvelut voidaan laajentaa kattamaan suuri osa väestöstä. Ne voivat myös tarvittaessa ohjata käyttäjät perinteisten palvelujen pariin.
Esimerkiksi diabeteksen riskiä näin seurattaessa käyttäjä pitää portaalissa hyvinvointitietojaan yllä ja saa sovituin väliajoin automaattisen lähetteen sokerikokeeseen. Jos arvot ovat koholla, järjestelmä antaa lähetteen laboratorio- ja silmänpohjatutkimuksiin sekä jakaa tietoa verkkokursseista ja vertaisryhmistä.
Diagnoosi ja hoitolinjaukset ovat sairauden vaativuudesta riippuen joko automaattisia tai lääkärin tekemiä. Sähköiseen prosessiin kuuluvat lääkityksen ja hoidon ohjaaminen, seuranta sekä kannustaminen.
Iivanaisen valitsema esimerkki kakkostyypin diabeteksen ehkäisystä ja hoidosta sähköisenä palveluprosessina ei ole kovin onnistunut. Sen riski kietoutuu monin tavoin ihmisen elintapoihin, joiden muuttaminen on työlästä ja ylläpitäminen pitkäjänteisyyttä vaativaa.
Jos ihmiset olisivat niin rationaalisia palvelunkäyttäjiä kuin esimerkissä kuvataan, he osaisivat pitää huolta itsestään niin, ettei riskiä edes ilmaantuisi. Tiedosta ei ole puutetta. Ruokavalion, riittävän unen ja liikunnan merkitystä on korostettu vuosikausia, mutta siitä huolimatta ylipainoisuuden lisääntyminen kaikissa ikäluokissa jatkuu.
Hyvän hoitotasapainon saavuttaminen on sekin vaikeaa. Vallen vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan vain vajaa viidennes kakkostyypin diabetespotilaista saavutti hyvän hoitotasapainon.
Hoitotyön tutkimussäätiön Näyttövinkissä 2/2018 on kansainvälisiin tutkimuksiin perustuvan meta-analyysin nojalla kuvattu vuorovaikutteista ohjausta hyvän hoito-ohjauksen käytäntönä. Sähköisillä työkaluilla on ohjauksessa oma osuutensa, mutta potilaiden kannustavaa tukea ja heidän kokemustaan hyvästä huolenpidosta ei voi korvata sähköisellä palvelulla.
Koronavirusepidemia on näyttänyt, että vuorovaikutteinen ohjaus toteutuu hyvin etänä. Henkilöresursseja se ei kuitenkaan säästä. Vielä on lisättävä, ettei kuka tahansa lähi- tai etätapaamisessa läsnä oleva henkilö riitä. Hyvän hoitosuhteen kehittyminen edellyttää jatkuvuutta. Vain se, joka on osallisena potilaan horjuvassa etenemisessä elintapojen muutokseen, voi rohkaista häntä, kannustaa häntä, ja antaa anteeksi retkahduksista ja laiminlyönneistä syntyvän syyllisyyden ja häpeän.
