17.3.2021

R.I.P monitilakonsepti

 Runsaat kaksi vuotta sitten kirjoitin blogitekstin terveyspalvelujen vimmaisesta pyrkimyksestä monitilakonseptiin. Helsingin SanomienVisio-liitteen nettisivulla on 17.3. julkaistu katsaus, joka on otsikoitu "R.I.P. toimisto"

Julkinen sektori ottaa säännöllisesti mallia bisnismaailman ratkaisuista muutaman vuoden viiveellä. Niinpä 2010-luvulla Toyotan autotehtaiden tuotantomalli on Lean-konsulttien voimin virtaviivaistanut hoidon "tuotantoprosesseja", mikä psykiatrisissa avopalveluissa näkyi hoitojaksojen mitoituksessa 20 käyntiin ongelmasta riippumatta. 

Monitilakonsepti yleistyi vuosikymmenen puolivälin tienoilla. Ja nyt Helsingin Sanomat ilmoittaa toimiston kuolemasta. Työelämätutkija Aku Varamäen kommentit ovat puhuttelevia:

Joitain vuosia sitten työelämämuotoilija Aku Varamäki vietti vuoden toimistonomadina. Hän näki erilaisia upeita tiloja. Lempipaikaksi muodostui kuitenkin julkisen puolen virasto. Se oli remontoitu 1980-luvulla, ja muovimatot ja Martelan kalusteet olivat jo nähneet parhaat päivänsä.

Varamäellä oli kuitenkin käytössään ihmeellinen ylellisyys: huone, jonka oven sai kiinni. Lisäksi toimistolla juotiin joka päivä yhdessä kahvit. Varamäki sai sekä yhteisöllisyyttä että täydellisen työrauhan.

”On nähty, mitä keskeyttämiset tekevät työteholle. Tilojen pitää jatkossa tukea keskeytymätöntä työskentelyä”, Varamäki sanoo.

Konventiot voisi Varamäen mielestä kyseenalaistaa kunnolla.

”Ylitehokkuus voi johtaa siihen, että resurssit ovat käytössä, mutta mikään ei virtaa. Tasatunnein ihmiset pyörivät haahuilemassa läppäriensä kanssa käytävillä ja etsivät kalenterista tietoa, mikä kokoushuone on vapaa. Toimistossa on tulevaisuudessa oltava myös löysää tilaa, koska niissä tapahtuvat luontevat kohtaamiset.”

Oli ilo lukea Varamäen kuvausta 1980-luvun virastosta, jossa työntekijä sai huoneensa oven suljettua. Siitä on minullakin kokemusta. Kulkuvalot turvasivat keskittymistä vaativissa töissä työrauhan ja asiakkaiden tapaamisissa yksityisyyden. Tilajärjestelyt eivät pakottaneet jatkuvaan ongelmaratkaisuun, jonka monitilakonsepti synnyttää.

Moderneissa terveydenhuollon monitilaratkaisuissa sekä asiakkaat että heitä hoitavat ammattilaiset haahuilevat etsimässä vapaata asiakastilaa, kun varausjärjestelmässä on päällekkäisiä varauksia. Ammattilaiset istuvat tiimihuoneessa kirjoittamassa Kanta-merkintöjä läppäreillään, ja asiakaspuheluja varten on juostava puhelintilaan. 

Etäyhteyksistä on koronaepidemian aikana tullut asiakastyön uusi normaali mielenterveyspalveluissa ja jossain määrin myös perusterveydenhuollossa. Toivokaamme, että terveys- ja mielenterveyskeskusten suunnittelijat ottavat mahdollisimman pikaisesti liike-elämän nykyiset tilaratkaisutrendit harkittavakseen. Viihtyisät, toimivat tilat, jotka takaavat työrauhan ja yksityisyyden, ovat tulevaisuuden terveyspalvelujen perusta.