Sanomalehti Karjalaisessa oli 27.3. sairaanhoitaja Anne Piipposen mielipidekirjoitus tehostetun avohoidon tilasta maakunnan psykiatrisissa palveluissa. On kiitettävää, että Piipponen kirjoittaa omalla nimellään. Lainaan kirjoituksesta alkuosan, joka kuvaa tilannetta hänen näkökulmastaan tehostetun avohoidon työntekijänä. 

Hoitajatilanteesta mielenterveyspalveluissa oli tehty valtuustoaloite. Aloitteen mukaan psykiatrisen sairaalan ja avohoidon tilanne on huonontunut yt-neuvottelujen seurauksena. Vastauksessaan Siun soten yhtymähallitus toteaa, että resurssisuunnittelu on ollut tarkoituksenmukaista kansalliseen ja kansainväliseen tasoon verrattuna.

Omassa yksikössäni, aikuispsykiatrian tehostetussa avohoidossa, ei hoitajamitoitus ole ollut riittävää. Me tutkimme ja hoidamme psyykkisesti oireilevia potilaita. Pyrimme omalta osaltamme ennaltaehkäisemään vakavampien ongelmien syntymistä.

Tehoavo tapaa potilaita ja heidän läheisiään etä- ja lähikontaktein sekä kotikäynneillä koko Pohjois-Karjalassa. Potilaita voimme tavata vain määrämittaisen ajan, että myös nopea arvioon ja hoitoon pääsy turvataan. Tehtäväkenttäämme kuuluu myös kriisityön koordinointi koko Pohjois-Karjalassa viikon jokaisena päivänä.

Resurssien vähentämisen seurauksena meillä viikonloppuisin päivystää vain yksi sairaanhoitaja vuorossaan. Hänelle kuuluvat koko sairaalan ja päivystyksen konsultaatiopyynnöt, vastaaminen viranomaisten yhteydenottoihin ja potilasliikenteen organisoiminen psykiatrisen sairaalan osastoille sekä vastaaminen potilailta ja läheisiltä tuleviin puheluihin. On päivystysvuoroja, joissa näitä viimeksi mainittuja puheluja jää vastaamatta useita kymmeniä.

Siun Soten toimialajohtajan vastine valtuustoaloitteeseen, joka on päivätty 18.1.2021,  on mielenkiintoista luettavaa. Se löytyy tästä linkistä. 

Vastineen aluksi kuvataan mielenterveyden ongelmien esiintyvyyttä maakunnassa. Tahdosta riippumatonta hoitoa saaneiden potilaiden määrä oli väestömäärään suhteuttaen maan korkein, ja psykoosin vuoksi erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen suhteellinen lukumäärä oli maan korkein vuonna 2019. Sairaalahoidossa pakkotoimia käytettiin jonkin verran enemmän kuin maassa keskimäärin. 

Erikoissairaanhoidon psykiatrisia käyntejä oli vuonna 2019 kuitenkin vaan noin puolet maan keskitasosta. Avohoitokäyntien määrä tuhatta yli 18-vuotiasta kohden Suomessa keskimäärin 369,8 käyntiä, kun Pohjois-Karjalassa tehtiin 198,5 käyntiä. THL:n raportin mukaan tämä herättää kysymyksen onko palveluja tarjolla riittävästi.

Vastineen loppuosuus sisältää kuvauksen hoitajamitoituksen perusteista ja käytännöistä. Lainaan tähän perustelujen johdantokappaleen:

Psykiatrian klinikassa on osana Siun Soten koko erikoissairaanhoidon toiminnanohjausta käytössä hoitohenkilöstömitoitus ja sen pohjalta toimintalähtöinen työvuorosuunnittelu. Toimintalähtöinen työvuorosuunnittelu mahdollistaa potilasturvallisuuden kannalta sen, että lähtökohtaisesti resurssitarpeisiin on oikea-aikaisesti käytettävissä potilaiden hoidon kannalta riittävä ja tarkoituksenmukainen hoitajamitoitus sekä hoitajamäärän että heidän osaamisensa puolesta. Kyseinen mitoitus perustuu tutkimustietoon, ja mitoitusarvio uusitaan, kun olosuhteissa tapahtuu oleellisia muutoksia kuten esimerkiksi hoitojärjestelmän rakenteissa tai käynti/hoitopäivissä.  

Mitoituslaskenta huomioi hoitohenkilöstön käytettävissä olevan työajan suhteessa potilaskäynteihin, hoitoaikaan ja potilaiden hoitoisuuteen palvelujärjestelmätasolla.

Näillä laskentaperusteilla hoitajien määrä on vastineen mukaan kohdallinen. Vastine jättää huomiotta THL:n arvion, että maakunnan mielenterveysongelmien yleisyyden ja vaikea-asteisuuden näkökulmasta psykiatristen palvelujen volyymi on riittämätön. Piipposen kuvaus tehoavon viikonloppupäivystyksestä kuvaa palvelutarpeen suhdetta käytössä olevaan resurssiin.

Vastineessa tosiaan sanotaan "Tuoreimmassa mitoitusarviossa on laskettu, että psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa on potilasta kohden vähintään riittävä taso hoitohenkilöstöä sekä kansallisesti että kansainvälisesti." Sairaanhoitopiirien mitoitusvertailut perustuvat samanlaiseen laskentakaavaan, jossa henkilöstöresurssi suhteutetaan käyntimääriin ja hoitoaikoihin, siis siihen volyymiin, jonka palvelun tuottajalla on tarjottavanaan. 

Tällaiset tilastolaskelmat tuottavat itsestäänselvyyksiä. On todennäköistä, ettei kukaan kuntainliiton valtuustossa huomaa kysyä, mikä on tarjonnan suhde kysyntään, kun mitoitustilastot osoittavat kuukausittaisen kuormituksen olevan laskennallisen mitoituksen mukainen.

Tehoavon tilanne kertoo maakunnan mielenterveyspalvelujen riittämättömyydestä. Piipponen päättää kirjoituksensa juuri tähän olennaiseen seikkaan:

Mielenterveyspotilas ei ole ”joku muu”, joka ei kuulu sinun tai minun elämään. Hän voi olla puolisosi, joka on kuin huomaamattaan jäänyt koukkuun rahapeleihin. Hän voi olla siskosi, joka eron ja muun kuormituksen myötä uupuu ja menettää toimintakykynsä. Hän voi olla aiemmin hyvin menestynyt naapurin nuori, joka uudessa opiskelupaikassaan ei saakaan otetta elämästään ja eristäytyy, masentuu. Hän voi olla myös pomosi, joka kuormittuessaan menettää yöunensa, ruokahalunsa ja elämänilonsa. 

Tätä työtä ei voi tehdä kuin liukuhihnalla. Kalenteri ei voi olla kaiken aikaa täynnä. Mielenterveystyön turvaaminen ja hyvä hoito vaativat osaavaa ja hyvin perehtynyttä henkilökuntaa. On nähtävä tilastojen takainen todellinen tilanne.  

 

 Kuvaus on karua luettavaa. Minua ihmetyttää kuntayhtymän johdon vastaus valtuustoaloitteeseen. Ei vetoaminen kansalliseen ja kansainväliseen mitoituksen tasoon ole mikään argumentti. Toimintaolosuhteet vaihtelevat alueellisesti. Pohjois-Karjala on Pohjois-Savon jälkeen kakkossijalla vaikeiden mielenterveysongelmien esiintyvyydesssä .